Me ollaan sankareita kaikki

 


Päivä on taas vierähtänyt oman yrityksen asioita tehdessä. Espanjan verkkokurssi alkaa olla kohta valmis ja successmind kokonaisuuskin muotoutumassa omaan muotoonsa. Autoin myös ystävääni tänään ruotsin kielen ongelmien kanssa. Siis, yhteenvetona: kaiken kaikkiaan todella hyvä päivä taas kerran.

Tänään 5.9. oli Yrittäjän päivä, omistettu kaikille meille, jotka toteutamme unelmiamme yrittäjyydessä. Mietin, mitä yrittäjyys minulle todella merkitsee?

Se merkitsee vapautta, onnistumisen iloa, itsensä toteuttamista, haasteita, unelmien seuraamista ja ihmisten auttamista. Jokainen päivä olen kiitollinen siitä, että saan olla yrittäjä ja tehdä sitä, mistä todella pidän ja mitä rakastan. Työ ei tunnu työltä, vaan minua ajaa eteenpäin innostus, uteliaisuus ja uuden oppimisen ilo. Jokainen päivä on täynnä oivalluksia ja onnistumisia. Mukana on myös epäonnistumisia, mutta päällimmäisenä niissäkin on oppimisenilo.

Juhlapuheissa puhutaan, että yrittäjyys kantaa Suomea. Niin se varmaan tekisikin, jos sille annettaisiin todellinen mahdollisuus. Yrittäjyyden vahvemman tukemisen myötä Suomi saisi siivet, jotka kantavat läpi kaikkien vaikeuksien. Se vaatii päättäjiltä paljon rohkeutta. Mielenkiinnolla odotan kuka on se Teräsmies, joka uskaltaa korottaa yrittäjyyden sen ansaitsemaan arvoonsa.

Lähes joka päivä voi lukea uutisia siitä, miten “vanhat”, tunnetut yritykset ovat lopettamassa toimintansa Suomessa. Tämä tuntuu pelottavalta ja surulliselta. Selkärankamme on murtumassa nikama nikamalta. Tulevaisuus mietityttää, olenhan itsekin rakentamassa life-style yrittäjyyttä, jonka tavoitteena on mahdollistaa muutto Espanjaan, ilman rahahuolia tai pakkoa työllistyä. Lisäksi meillä, toimivilla yrittäjillä pitäisi olla energiaa ja intoa luoda uskoa uusiin, yrittäjyyttä miettiviin ihmisiin, niin, että he uskaltavat ottaa askeleen kohti yrittäjänä toimimista.

Yrittäjänä onnistumiseen tarvitaan monenlaisia ominaisuuksia, kykyjä, tietoa ja taitoja. Meidän pitäisi pystyä vahvistamaan näitä ominaisuuksia, hakemaan tietoa ja kehittämään taitojamme koko ajan.

Tässä pieni ote ekirjastani Löydä tulevaisuutesi yrittäjyydestä – 50 vinkkiä yrittämiseen.

Jos ajattelet yrittäjyyttä omana tulevaisuuden suuntanasi, tässä sinulle muutama realiteetti ja näkökulma mietittäväksi:

Vinkki nro 9
Yritys=sinä. Ajatuksesi ovat aina yrittämisessä ja yrityksessäsi. Niin pitää ollakin. Mietit jokaisessa tilanteessa asioita yrityksesi kautta ja sitä, onko ko. asialla vaikutusta yritykseesi tai voitko hyödyntää ja käyttää asiaa yrityksesi hyödyksi. Jokaisessa keskustelussa jonka käyt, vaikka vain ystäväsi kanssa, ajattelet yrittämistä ja toimintaasi. Uusia ideoita saattaa putkahdella päähäsi jopa keskellä yötä. Tämän vuoksi kannattaa aina pitää yöpöydällä valmiina kynä ja paperia.

Vinkki nro 10
Se, mikä sinut ajaa yrittäjäksi, on vapaus päättää omasta elämästä, työstä ja vapaa-ajasta. Olet tuossa ajatuksessasi täysin väärässä, ainakin aluksi. Tulet sen huomaamaan melko nopeasti, että asiakkaat, viranomaiset ja dead linet määrittävät tekemistäsi koko ajan. Älä lannnistu, vaikka alussa tapahtuukin noin. Ota tavoitteeksi tuo vapaus, koska sen saavuttaminen on mahdollista. Työskentele kärsivällisesti ja suunnitelmallisesti vapaus päämääränäsi ja saavutat sen lopulta.

Vinkki nro 11
Ainoa varma asia on epäonnistuminen jossakin mitä teet. Ole valmis epäonnistumaan ja kestä epäonnistumiset niistä oppimalla. Epäonnistumiset määrittävät onnistumisemme ja menestyvät yrittäjät ovat onnistuneet kääntämään epäonnistumiset voitokseen.

Vinkki nro 12
Motivoidu kritiikistä, sillä se on yksi varmimmista palautteista jota saat. Jokainen ihminen tietää miten jonkun toisen pitäisi elää omaa elämäänsä, mutta ei ole valmis itse muuttumaan. Sama pätee yrittäjyyteen. Jokainen tietää miten sinun pitäisi yritystäsi kehittää, mutta muista aina omat tavoitteesi ja unelmasi. Kysymyksessä on sinun yrityksesi. Toki kannattaa kuunnella suurilla korvilla, sillä joissakin kommenteissa saattaa olla ideoita, joita muokattuna oman yrityksesi näköiseksi, voit hyödyntää toiminnassasi.

Vinkki nro 13
Muista, että et tarvitse osata ihan kaikkea, vaan jätä tilaa oppimiselle. Ota jokainen uusi tilanne oppimistilanteena, käy kaikissa mahdollisissa koulutuksissa ja luennoilla sekä tilaisuuksissa missä voit. Sanotaan, että vain 5 % ihmisistä hyödyntää ja toteuttaa koulutuksen tai luennon esittämiä asioita elämässään ja toiminnassaan. Varmista, että olet mukana siinä viidessä prosentissa. Sitä paitsi tuollaiset tilaisuudet ovat hyvä tapa luoda verkostoja ja lisätä oman toimintasi tunnettavuutta. Aina, kun olet poissa työpöytäsi äärestä tai yrityksestäsi, luot kontakteja ja opit uutta. Pahin virhe minkä aloittava yrittäjä voi tehdä, on olla niin kiireinen, että ei ennätä osallistumaan mihinkään tilaisuuksiin, joissa on mahdollista tavata muita yrittäjiä ja varsinkin tulevia asiakkaita tai yhteistyökumppaneita.

Vinkki nro 14
Resurssit ovat tärkeät. Yksi merkittävä resurssi on oma osaamisesi, mutta myös rahaa tarvitaan. Päättäväisyydellä ja sitoutumisella voit saada paljon aikaan, mutta taloudellinen pääoma on erittäin tärkeää. Jos joudut lainaamaan rahaa pankista ole mahdollisimman konservatiivinen ja realistinen asian suhteen. Jos lainaat liian vähän, sinulla ei ole rahaa tehdä asioita siihen asti, kunnes rahaa tulee kassaan, joten mieti tarkkaan rahan tarpeesi ja ota huomioon kaikki mahdolliset kulut. Kun olet huomioinut mielestäsi kaikki, lisää siihen summaan ainakin 25 % lisää yllätysten varalle. Toki voit käyttää luovuuttasi myös rahan hankkimisessa ja aloittaa ilman lainarahaa. Se tie on hitaampi ja kuoppaisempi, mutta joissakin tapauksissa se toimii oikein hyvin. Mieti myös kaikkia mahdollisia rahoituskeinoja, rahoittajia on muitakin kuin pankit. Lisävinkkejä toiminnan rahoittamisesta löydät tästä kirjasta.

Vinkki nro 15
Kehitä itsellesi sopiva stressin purkamiskeino. Yrittäjämäisesti ajattelevilla ihmisillä on muita parempi stressin sietokyky ja monesti pieni stressi toimii heillä itse asiassa piristysruiskeena. Gallup-Healthways Well-Being Index ́in mukaan yrittäjistä vain 4 % on enemmän huolissaan asioista ja 3 % enemmän stressaantuneita kuin palkkatyössä olevat. Terveellisten selviytymiskeinojen löytäminen on elintärkeää menestyvälle yrittäjälle. Anna aikaa myös itsellesi, se pitää luovuuttasi yllä.

Vinkki nro 16
Yrittäjä uskaltaa ottaa ja ymmärtää riskejä. Tämän pitäisi olla ensimmäisten asioiden joukossa, mutta jätin tämän tarkoituksella listan loppupäähän. Yrittäjänä joudut usein toimimaan ilman, että tiedät miten asiassa käy tai mitä seuraavaksi tapahtuu. Sinun on kestettävä epätietoisuus ja saatava siitä voimaa ja uskoa omaan tekemiseesi. Käytä päätöksen teossa 10-10-10 keinoa. Mieti päätöksesi vaihtoehdot miten ne vaikuttavat elämääsi 10 minuutin päästä, 10 kuukauden päästä ja 10 vuoden päästä. Tämän jälkeen valinnallasi on jokin peruste ja pohja. (Welch 2010). Uskalla astua oman mukavuusalueesi ulkopuolelle, siellä tapahtuvat ihmeet ja samalla mukavuusalueesi laajenee.

Vinkki nro 17
Visualisoi onnistumisesi. Tee Elämän taulu© yrityksellesi tai itsellesi ja anna alitajuntasi toimia hyväksesi. Yrittäminen ei ole aina helppoa, mutta se on vaivan arvoista. Joku tuntematon on joskus sanonut, että yrittäminen on alussa sellaisen työn tekemistä ja elämän elämistä, jota ”normaalit” ihmiset eivät halua tehdä tai elää, mutta jossain vaiheessa se muuttuu elämäksi, jonka jokainen haluaisi itselleen. Usko siihen!

Lisätietoja ja ekirja löytyy sivuilta www.successmind.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *