Kasvaako – vai eikö kasvaa?

Yrittäjyys on ollut tutkimuskohteena jo vuosikymmenien ajan ja silti siitä löytyy alati uusia näkökulmia. Yrittäjyyden taustalla on työntö- ja vetotekijöitä, jotka voivat olla kielteisiä tai myönteisiä tekijöitä. Myönteinen yrityksen perustamispäätös syntyy, kun hyödyt ovat selkeästi suuremmat kuin haitat.

Yrittäjyyteen voimakkaasti vaikuttaa elämänhallinta ja erityisesti kyky tehdä tulosta. Itse uskon, että ihmisellä joko on henkilökohtaisia yrittäjäominaisuuksia ja – haluja tai sitten ei, eikä niihin juurikaan voida vaikuttaa kouluttamisella tai muilla tekijöillä. Merkittävimpänä näen riippumattomuuden tarpeen ja riskinottokyvyn. Ajurina yrittäjyyteen voi olla itsensä työllistäminen, jolloin sellainenkin henkilö, joka ei omaa yrittäjämäisiä ominaisuuksia, voi kokeilla yrittäjyyttä. Tällainen yrittäjyys ei mielestäni menesty ja yritystoiminnasta luovutaan heti kun mahdollista. Ihmisen luonteenpiirteillä on varmasti vaikutusta yrittäjäksi ryhtymiseen, ne eivät kuitenkaan yksin selitä, kuka todella ryhtyy yrittäjäksi.

Piirreteoriat pyrkivät selittämään ja kuvaamaan mikä tekee yksilöstä yrittäjän. Yrittäjiin yksilöinä liittyy piirteitä, jotka erottavat heidät muista, he ovat mm. muita taipuvaisempia tarttumaan omakohtaisen yrittäjyyden tarjoamiin mahdollisuuksiin. He uskovat itseensä ja omiin kykyihinsä muita vahvemmin, he ovat rohkeita, heillä on pitkäjänteisyyttä toimia tavoitteellisesti. Heitä kuvataan myös luovina visionääreinä ja heillä on kyky tunnistaa taloudellisia mahdollisuuksia tapahtumissa ja ilmöissä. Ongelmana tässä on se, että eri tutkijat korostavat eri piirteitä. Mitkä ovat siis ne vahvimmat piirteet, jotka tekevät yksilöstä yrittäjän? Piirreteorioita käydessäni läpi tuli mieleeni sanonta: ”Yrittäjäksi synnytään.” Tämä näyttäisi joiltakin osin pitävän paikkansa.

Yrittäjän persoonallisuus on vahvassa asemassa niin yritystä perustettaessa, liiketoiminnassa ja kasvussa. Yrittäjä persoonana vaikuttaa voimakkaasti liiketoiminnan henkilöitymiseen ja henkilökohtaistumiseen, eikä taustalta välttämättä nähdä muita tekijöitä, jotka vaikuttavat liiketoimintaan sitä mahdollistaen tai hankaloittaen. Personalisoituminen hankaloittaa yritystoimintaa varsinkin sellaisissa tapauksissa, että yrittäjän persoonallisuus herättää toimintaympäristössä negatiivisia tuntemuksia.

Kasvun empiirinen tutkimus on erittäin haasteellista ja vaikeaa, mutta se on mahdollista, arvokasta ja tarpeellista. Yrityksen kasvu on myös moniulotteinen ilmiö, joten sen mittaaminen pienessä yrityksessä ei ole yksiselitteistä. Kasvua voidaan tarkastella määrällisestä ja laadullisesta näkökulmasta tai ulkoisista ja sisäisistä tekijöistä johdettuna. Taustalla on molemmissa tapauksissa kasvua luovat mahdollisuudet ja mahdollistavat resurssit sekä yrittäjä tahtotila.

Sitä tosiasiaa, että pk-yrityssektori luo suurimman osan työpaikoista puoltaa vallitseva alue- ja elinkeino- tai elinvoimapolitiikka. Erityisesti tässä esille nousee EU komission strategiat, joissa todetaan muun muassa, että menestyksekästä pk-yrittäjyyttä on edistettävä ja yritysten liiketoimintaympäristöjä edelleen parannettava. Lyhyesti kiteytettynä kasvu on siis sitä, että yrityksen tuottavuus eri toimintasektoreilla paranee.

Toiminnan alkaessa yrittäjä tekee kaiken itse, kun mikroyrityksessä siirrytään kasvuun, yrityksen henkilömäärää on kasvatettava jo yrittäjän aikaresurssien vuoksi. Kolikon toisella puolella on pienten yritysten suuri kasvuhaluttomuus. Yritykset eivät ole homogeenisiä, joten onko kasvuyrittäjyys ainoa oikea tapa toimia yrittäjänä? Joskus, kun yritys on saavuttanut strategisen optimikokonsa, kasvua ei enää haluta, eikä saata olla myöskään tarvetta kasvattaa toimintaa. Tosiasia on, että useat yritykset, itse asiassa suurin osa aloittavista yrityksistä, päätyy työllistämään yrittäjän itsensä lisäksi korkeintaan yhden henkilön. Enemmistö yrityksistä ei työllistä yrittäjän lisäksi ketään muuta. Yrityksen kasvun toteutuminen edellyttää yritykseltä ja yrittäjältä kasvukykyä ja kasvuhalua, lisäksi kasvuun liittyy ympäristön luomat mahdollisuudet. Valtaosa pienistä ja keskisuurista yrityksistä on sellaisia, että niiden luontainen liiketoimintaperusta ei yksinkertaisesti tue eikä edes edellytä kasvua. Toisaalta uusien työntekijöiden palkkaamisen esteinä saattavat olla osaavan työvoiman saatavuusongelmat ja palkkakustannusrakenteet muutokset jotka tuovan mukanaan kustannusten nousua. Ainakin näillä tekijöillä selitetään vähäistä kasvuyritysten määrää.

Mielestäni kasvua edistävä tekijä on se, että pienten ja keskisuurten yritysten kilpailukykyä tukevia toimenpiteitä on kehitetty koko ajan lisää. Yritysten käyttöön tarjotaan muun muassa uutta teknologiaa, johtamisosaamista ja koulutusta, neuvontaa ja ohjausta, rekrytointiapua ja taloudellistatukea, esimerkiksi ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen. Näin pyritään tukemaan kehittymistä sekä kasvua ja luomaan lisää työpaikkoja. Lisäksi monilla toimialoilla tuetaan erilaisten hankkeiden avulla yritysten välistä yhteistyötä ja verkostoitumista, joka puolestaan edistää spin-off yritysten syntymistä. Ensimmäisen työntekijän palkkaamisen tukeminen on varmasti madaltanut pienten yritysten kynnystä palkata työvoimaa. Nämä tukitoimet tuovat pienyrityksille merkittäviä mittakaavaetuja kasvuun.

Kuitenkin järjestelmällinen tukitoimien vaikutusten seuranta ja mittaaminen puuttuu. Näin ollen ei ihan tarkalleen voida sanoa, miten ko. toimet todellisuudessa vaikuttavat yrittäjyyden syntyyn ja yritysten kasvuun.

Työpaikkojen lisääntymistä pohtiessa tuli mieleeni myös ajatus siitä, miten paljon pk-yrityssektorilta poistuu työpaikkoja suhteessa uusiin työpaikkoihin eli mikä on tämän sektorin työpaikkojen nettomuutos? Tällä hetkellä ainakin palvelusektori työllistää hyvin johtuen mm. julkisen sektorin toimintojen yksityistämisestä ja ulkoistamisesta, mutta puolestaan teollisuudesta poistuu todella paljon työpaikkoja, joka vaikuttaa myös alihankkijoiden tarjoamiin työpaikkoihin. Näin vaikutukset kertautuvat niin hyvässä kuin heikossa kehityksessä. Onko kyseinen väittämä kuitenkin vain tilastollinen harha?

Kasvu voi olla myös hallittua ja kasvulla voi olla monenlaisia ilmenemismuotoja. Portfolioyrittäjyys on yksi muoto, jossa toteutuvta tietyt yrittäjän arvoissa olevat ja tahtotlilan mukaiset hallitun kasvun elementit. Tällaisesta portfolioyrittäjyydestä, jossa on useita pieniä yrityksiä yhden suuren sijaan, Sir Richard Branson on mielestäni tehnyt taidetta. (Richard Bransonin omaelämänkerta, Branson, Sir Richard. “Sir Richard Branson, the Autobiography”, 2002, Longman.)

Yritystoiminnalle ja myös sen kasvulle yhtenä perusedellytyksenä on aina pidetty yrityksen sijaintia. Sijainti on edelleen varmaan todella merkittävä resurssien hallinnan kannalta, mutta onko sijainnin merkitys vähentynyt nykyisen sähköisen liiketoiminnan muotojen vuoksi? Teknologia yritysten kohdalla tämä on jo tiedostettu.

Kasvun esteenä yrittäjä itse toimii mielestäni silloin, jos yrityksen tarjoomalla on selkeästi kysyntää, mutta yrittäjä ei uskalla ottaa yrityksen kasvun mukanaan tuomaa riskiä. Viime kädessä yrityksen kasvu on yrittäjän päätettävissä ja valittavissa. Omilla strategisilla valinnoillaan hän voi joko mahdollistaa kasvun tai olla tavoittelematta kasvua. Kasvu asettaa yrittäjän uudenlaisen tilanteen eteen, hänen on pystyttävä jakamaan yrityksen toimintaa muille tekijöille, sen sijaan että edelleen yrittäisi selvitä kaikesta itse. Tämä vaatii paljon luottamusta toisen osaamiseen ja osa yrittäjistä tuntee luopumisen tuskaa tässä tilanteessa.

Tarja Kekäläinen
yrityskouluttaja ja mentori

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *